perjantai 15. heinäkuuta 2016

Mossa Youth Defence Cleansing Creme-Mousse

Kun keväällä alkoi Mossan tuotteet näkymään blogeissa en ollut niistä erityisen kiinnostunut. Ei sillä, että uusien tuotemerkkien tipahtelu markkinoille ei kiinnostaisi, Mossan tuotteet vaan vaikutti olevan suunnattu enemmän normaali-ihoisille.


Mutta sitten kun vihdoin ihan ajatuksen kanssa lueskelin muiden bloggaajien arvioita näistä, huomasinkin ainakin yhden hyvin mielenkiintoisen tuotteen muiden joukossa. Tällä hetkellä mulle voisi myydä melkein mitä vaan, jonka paketissa on kirjain yhdistelmä AHA. Cleansing Creme-Mousse sisältää valkoherukan AHA-hedelmähappoja, joiden avulla ihosta pitäisi tulla puhdas, raikas ja hehkuva. Päätinkin, että hankin tämän seuraavaksi testiin. Kävikin hyvä mäihä, koska tämä oli (on varmaan vieläkin) Sokoksen alessa hintaan 8,90!


Olen tottunut melko stydeihin puhdistusaineisiin, joten tämä ei tuntunut alkuun tekevän juuri mitään. Puhdistusvaahto nimessäkin sai hieman vierastamaan, mutta tässä ei olekaan koostumus aivan samanlainen kuin perinteisesti puhdistusvaahdoissa on. Se on enemmän semmoinen "creamy".

Vaikka tämä tuntuikin kovin pehmoiselta käytössä, niin kyllä tällä silti puhdasta jälkeä sai aikaan, ja niiden AHA-happojenkin vaikutuksen tuntee viimeistään siinä vaiheessa, kun lisää kasvoille salisyylihappoa sisältävää kasvovettä. Uskoisin tämän sopivan hyvin monille eri ihotyypeille.


Loppuun vielä kuva kulisseista. Aina ei ole helppoa ottaa tuotekuvia, kun on liian innokkaita apulaisia.

Ai niin! Tuleeko muuten muille tuosta Mossa-nimestä tämä biisi mieleen?


Vaikkei siinä nyt "mossaa" lauletakaan, niin läheltä liippaa. Alkoi jo hieman häiritsemään jossain vaiheessa, kun aina Mossa-nimen nähdessä tai ajatellessa sitä, tuo ylläoleva biisi alkoi heti soimaan päässä :D

4 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä tosi hyvä! Tuntuu kirkastavan ihoa heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja kiva että on normaalihintaisenakin melko edullinen :)

      Poista
  2. Oi tämä on ollut omallakin ostoslistalla jo pitkään juurikin aha-happojen takia ja hyviä kokemuksia kuulleena. :) Hyvä että vinkkasit alesta, nyt se lähtee kotiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy vielä ale-hinnalla :)

      Poista