tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuun loppuneet '17

Kuukauden viimeinen päivä on vihdoin käsillä ja on aika taas katsastaa menneen kuukauden aikana tyhjentyneet purkit.


Helmikuussa loppui taas tuttuun tapaan hiusten pesu/hoitoaineita. Viime kuussa loppunet Cienin kookosshampoo oli hieman tunkkainen tuoksultaan, mutta tämä Fruity Day oli kyllä puolestaan oikein herkullisen makea. Muuten ihan sitä ihan peruskauraa, jota about euron shampoolta voikin odottaa. Samaisen merkin Volume & Style hoitis tuntui kyllä tekevän hiuksista ilmavan tuuheat.

Garnier Respons sarjaan tuntuu tulevan jatkuvalla syötöllä uusia tuotteita ja sarjan fanina oli pakko napata uutukainen Oat Milk Delicacy hiusnaamio, kun sen ekan kerran bongasin kaupan hyllyltä. Tämä oli sitä tuttua ja tehokasta Respons-laatua.


Tämmöisen Wellaflexin kaksifaasisen lämpösuojasuihkeen olen aiemminkin käyttänyt loppuun. Tässä on tosi kiva omenainen tuoksu ja halpa hinta, minkä vuoksi tätä usein tuleekin ostettua.

Freemanin Pomegranate Body Sugar Scrub oli mukavan rouhea vartalonkuorinta. Tämän tuoksu vaan ei saanut voittamaan puolelleen. Ei sillä, että se huono olisi ollut, mutta ei oikeastaan mitenkään muutenkaan erityinen, eikä varsinkaan pärjää viime vuoden suosikkiani vastaan.

The Works Works Soft Care Shave Gel oli ihan kakka tuote. Tämä oli kyllä halpa, mutta siinäpä ne hyvät puolet olikin. Kostealla iholla tämä ei oikein kunnolla vaahdonnut vaan liukui valuvan veden mukana pois. Yh, ei enää ikinä..


Nivean kaksikosta tuskin tarvii enää sanoa mitään? Näitä tuntuu loppuvan joka kuukausi.

Adidaksen Adipure -dödöstäkin on enemmän juttua täällä. Tästä on paljastunut yksi uusi positiivinen puoli tuon blogikirjoituksen julkaisun jälkeen. Nimittäin, ennen kuin aloin käyttämään tätä, mulla tuppasi olemaan kainaloiden iho punoittava ja selvästi ärsyyntynyt jostain, mutta tuo punoitus on täysin hävinnyt kun aloin käyttämään Adipurea! Ostinkin heti uuden loppuneen tilalle.


Marks & Spencerin saippuasta on täällä enemmän asiaa. Kiva tuoksu, huono pumppu.

Ennen joulua Avonilta sai Sweet Vanilla Bubble Bath -kylpyvaahtoja alle eurolla, niin pakkohan tämmöinen oli tilata. Vaikka en (enää) olekaan kylpyammeen omistaja, niin mikään ei estä käyttämästä kylpyvaahtoja suihkugeelin tilalla. Tässä oli ihan kiva, jokseenkin avonimainen tunnistettava tuoksu. Ihan kiva siis.

Aikoinaan Livboxista tullut Herbinan Body Mist tuoksui kivasti tuoreilta mansikoilta. En tainnut tätä juurikaan käyttää body mistinä, vaan vessanraikastimena! :D Toimi siinä hommassa todella hyvin.


Lorealin viime syksyn uutukaisen Pure Clay Exfo Maskin nimesin viime vuoden parhaaksi naamioksi. Pisteet erityisesti siitä, että savinaamioksi tämä oli todella helppo pestä pois!

Mehronin Barrier Sprayn ostin I love me -messuilta toiveikkaana siitä, että löytäisin vihdoin tehokkaan meikinkiinnityssuihkeen. Mutta mitä vielä! Tässä oli todella voimakas alkoholin haju. Suihke myös kirveli silmiä, jos silmät aukaisi liian aikaisen, ennen kuin suihke ehti kunnolla asettua iholle. Ja meikinpysyvyyteenkään tällä ei ollut kyllä ihmeempiä vaikutuksia.

Maybellinen Baby Skin on turvallinen valinta jos haluaa pohjustajalta ihohuokosten häivytystä. Hyvin tyyppillinen silikonipohjustaja niin ulkonäöltään kuin tuntumaltaankin.


Maybellinen Push Up Drama on paras ripsari, johon olen 31-vuotisen elämäni aikana törmännyt.

Myöskin NYXin Micro Brow -kynä on tosi huippu! Harmi, että lähimpään Sokokseen on 50 kilometriä matkaa, joten siellä ei ihan joka päivä tule käytyä, joten uutta kynää ei saa ihan helposti (ellei sitten tilaa netistä).

Essencen superfine liner lankesi tussilinerien perisyntiin, eli se kuivahti ennen aikojaan. Tällä sai kyllä todella tarkkaa jälkeä, silloin kun se vielä oli ihan hyvässä iskussa.


Kävin myös läpi kynsilakkakokoelmaani ja laitoin pois kuivahtaneita ja ihan vanhimpia lakkoja, mutta eipä näistä sen enempää.

Olen niin onnellinen, kun huomenna alkaa keväisempi kuukausi ja talvikin ehkä ensi kuun loppuneita syynätessä on jo ohi :)


perjantai 24. helmikuuta 2017

DIY Metal Lips

Metallista kiiltoa antavat huulipunat taitaa olla se seuraava THE JUTTU mattapunien jälkeen. Milani muunmuassa on ehtinyt jo metallivillitykseen mukaan, ja nimesinkin viime vuoden parhaaksi Milanin Amore Mattalics -huulipunan. Mutta metallista punaa ei tarvitse välttämättä ostaa erikseen, jos vain itsellä on sopivan sävyinen metallista hohdetta antava luomiväri.


Laita ensin pohjalle mikä tahansa huulipuna. Punan koostumuksella ei niinkään ole väliä. Sitten valitset itseäsi miellyttävän luomivärisävyn, joka käy alla olevan punan kanssa yhteen. Töpötä luomiväri huulipunan päälle sormella et voilà!

Loppullinen sävy voi olla melkein mitä tahansa luomivärin ja huulipunan sävystä riippuen.


Mulla on näissä kuvissa pohjalla Rimmelin Lasting Finish huulipuna sävyssä Alarm, joka kylläkin kuvien ottohetkellä oli jo aamupäivän ehtinyt olla huulilla, mutta toimi silti oikein hyvin. Sen päällä töpöttelin Makeup Revolutionin Flawless -paletista Red Nightsia. Se kyllä vähän epäilytti, että mahtaakohan tuo olla tarpeeksi metallinen sävy, mutta lopputulos kyllä yllätti itsenikin ihan positiivisesti!


torstai 23. helmikuuta 2017

The Ordinary

The Ordinaryn tuotteita on alkanut viime päivinä putkahdella blogeissa esille, joten en sen enempää ala selostamaan tuotteiden ideologiaa, vaan suosittelen tutustumaan esim. Maitan ja Hennan blogiteksteihin.

Ajattelin itse mennä ihan suoraan asiaa ja esitellä tilaamani tuotteet.


Kuulin ensimmäisen kerran The Ordinarystä joskus ehkä viime syksynä, kun Wayne Goss niistä ensimmäisen kerran mainitsi. Mietin jo silloin, että tuolla hinnalla näihin täytyy jossain vaiheessa tutustua. Tuotteethan on ihan naurettavan halpoja ja kalleinkin tuote taitaa olla jotain 15 punnan paikkeilla.

Tilasin tuotteet Victoria Healthistä. Toimitus oli kohtalaisen nopea, tosin tuotteiden suuren kysynnän vuoksi jouduin pohjustajaa odottamaan noin viikon kauemmin.

High-Adherence Silicone Primer ei nimestään huolimatta tunnu samanlaiselta kuin monet muut silikonipohjustajat. Tämän koostumus on enemmänkin geelivoidemainen. Toki siinä on semmoinen pieni liukkaus, mutta esim. Maybellinen Pore Eraserin kanssa tuntumassa eikä ulkonäössä ole mitään samaa!


Meikki liukuu pohjustajan päälle todella "smoothisti". En kyllä sanoisi, että tämä mitenkään erityisen hyvin pitäisi esim. rasvoittuvan ihon kiillottomana normaalia pidempään, mutta vaikka iho alkaakin liejuuntumaan päivän aikana, niin meikki pysyy silti siitä huolimatta hyvän näköisenä. En nyt tiedä olenko Waynen kanssa samaa mieltä siitä, että tämä on maailman paras primer, mutta ainakin hintaansa nähden erittäin hyvä, enkä pitäisi yhtään hulluna ajatuksena, että tilaisin tämän ensimmäisen kappaleen loppuessa toisen heti tilalle. Hinta kun on todellakin vain 3,90 puntaa.

Merkin tuotteisiin voi olla melko hankala lähteä tutustumaan, koska niiden nimissä ei selvästi kerrota niiden funktiota. Vitamin C Suspension 23% + HA Spheres 2 % ei ehkä peruskosmetiikankäyttäjälle kerro mitään. Tuote sisältää siis ihoa kirkastavaa c-vitamiinia ja hyaluronihappoa, joka on tunnettu kosteuttavista ominaisuuksistaan.

Vasemmalla pohjustaja, oikealla c-vitamiini seerumi

En tiedä voinko täysin antaa kunniaa tälle tuotteelle, mutta ainakin pari viime viikko iho on ollut paljon kirkkaamman ja tasaisemman sävyinen kuin aikaisemmin. Olen kylläkin ottanut useamman uuden tuotteen käyttöön, joten niilläkin on varmasti ollut vaikutusta.

Tässä on jännä hieman rakeinen sormituntuma, minkä huomaa, kun tuotetta hieroo ihoon. Rakeisuus johtuu hyaluronihaposta, joka on tuotteessa kuivatussa muodossa. 

Tällä seerumilla on yksi hyvin erikoinen ja ehkä hieman häiritseväkin ominaisuus, tämä nimittäin saa ihon haisemaan samankaltaiselle kuin itseruskettavien DHA. Haju kylläkin laimenee, kun kasvot pesee aamulla, mutta olen kyllä välillä huomannut hajun leijailevan nenään vielä myöhemminkin päivällä.


Oletko ehtinyt The Ordinary hypeen mukaan?


torstai 16. helmikuuta 2017

Keväisen pinkkiä

Eilisen vapaapäivän kunniaksi innostuin meikkaamaan pidemmän kaavan mukaan. En kyllä edes muista, koska olisin viimeksi silmiä meikannut muutoin kuin pelkällä ripsivärillä. Koska lopputuloksesta tuli todella jännä, päätin julkaista sen täällä blogissakin. Valittetavasti kuviin tuo jännyys ei ehkä aivan yltänyt, mutta anyway..


Pohjustin luomet ensimmäiseksi käteen osuneella pohjustajalla, joka sattui olemaan e.l.f.:in mineral primer. Sen päälle töpöttelin sormella H&M:n voide/vaahtoluomiväriä (sävy Chambers). Kulmaluun alle laitoin Sleekin Au Naturel -paletista Nougat'a ja luomivakoon ulkonurkkaan samasta paletista Nubuckia sekoitettuna tummaan Barkiin. Koska Bark on todellakin tumma, niin pyyhkäisin ensin enimmät värit kämmen selkään.


Liikkuvalle luomelle Chambersin päälle laitoin toisesta Sleekin paletista eli Originalista pinkkiä London Eyeta. Edellä mainitun ja Chambersin sekoituksesta tuli siis se jännyys: ruusukultainen duochrome, joka katselukulmasta riippuen näytti jopa hieman violehtavalta.


Silmän sisäkulmassa on Paesen mattavalkoinen luomiväri ja alaluomella e.l.f.:in shimmer eyeliner pencil sävyssä Blush. Ripsillä Maybellinen Lash Sensational.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Bearel haul

Taannoinen influenssa laittoi mun ihon toiminnan ihan sekaisin ja siitä sisuuntuneena päätin laittaa ihonhoitorutiinit uusiksi. Koska iho kaipasi nyt normaalia enemmän kosteutta ja rauhoitusta, päätin kääntyä aasialaisen ihonhoidon puolelle, koska Aasiassa jos missä osataan ihonhoito.

Onneksi korealaista kosmetiikkaa voi nykyään tilata ihan täältä koto-Suomestakin, nimittäin korealaiseen kosmetiikkaan erikoistunut verkkokauppa Bearel avasi ovensa viime kesäkuussa. Tämä oli vasta ensimmäinen kerta, kun tilauksen tein ko. putiikkiin, mutta ei taatusti ole viimeinen!


Tilaukseen lähti Misshan Super Aqua Icea Tear kasvovesi ja Essence. Nämä tuoksuu aivan älyttömän hyvälle ja raikkaalle! Pari kertaa näitä on tullut jo käytettyä ja olen kyllä tähän mennessä ollut molempiin todella tyytyväinen. Kasvovesi 13,90 ja essence 13,90.


Tajusin vasta kuvien ottamisen jälkeen, että konjac-sienen pakkaus tuli kuvaan väärinpäin, mutta mitä pienistä! Mulla oli alkuinnostuksen jälkeen konjaceista pitkä tauko, kunnes taas viime syksynä löysin nämä sienet uudestaan ja onhan ne nyt vaan tosi hyviä! Sienen pariksi todella riittoisa ja pehmeästi vaahtoava Mizon Snail Repairing Foam Cleanser. Yllätyin kuinka pieni tämän pakkaus on, mutta kun huomasin kuinka riittoisaa tämä putsari on, niin pieni koko ei enää haitannut. Sienen hinta 4,90 ja putsari 10,00.


Ja koska kangasnaamiot on ihan mahtavia, niin tilasin niitäkin pari kappaletta. Mizonin Calming mask 2,00 ja TonyMolyn Tea Tree 1,90.


Tilauksen mukana tuli vielä muutama kiva näyte. Ja mikä parasta paketti saapui perille ihan älyttömän nopeasti! Tilasin tuotteet keskiviikkona iltapäivällä. Torstaina sain viestin, että paketti on lähetetty ja perjantaina iltapäivällä se olikin jo noudettavissa. :)

Vielä tämän päivän ajan Bearel tarjoaa 10 prosentin alennuksen kaikista tuotteista ja yli 45 euron ostokset tulee aina ilman postikuluja.



Onko Bearel tai aasialainen kosmetiikka tuttuja?

lauantai 11. helmikuuta 2017

Marianne kääretorttu

En olekaan aikoihin leiponut mitään, mutta nyt tänä viikonloppuna tuli himo kyhätä kasaan jotain herkullista. Ensin mietin jonkin uuden reseptin testaamista, mutta päädyinkin tuttuun ja turvalliseen ja ehkä maailman parhaasen kääretörttuun. Tätä olen tehnyt jo ties kuinka monta kertaa ja itseasiassa myös hyödyntänyt ohjetta täytekakun teossa.



Pohja:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl kuohukermaa
0,5 prk maitorahkaa
0,5-1 pussi Marianne Crushia 


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat
aineet siivilän läpi ja sekoita kevyesti. Kaada leivinpaperoidun reunallisen 
uuninpellin päälle ja paista 200 asteessa n. 8 min.

Aseta leivinpaperi pöydälle ja ripottele siihen sokeria. Kumoa torttupohja
leivinpaperin päälle.

Vatkaa kerma ja lisää mukaan rahka ja Marianne crush-rouhe. Rouhetta
voi lisätä oman maun mukaan noin puolesta pussillisesta kokonaiseen
pussilliseen. Levitä täyte jäähtyneen torttupohjan päälle (varo ettei täyte tursua ulos
reunoilta!) ja kääri rullalle.

Torttu on valmis nautittavaksi, mutta suosittelen, että annat sen 
levähtää yön yli jääkaapissa, jolloin maku on saanut rauhassa tekeytyä.


Mikäli haluat käyttää ohjetta täytekakussa, tee silloin pohjia kaksi ja leikkaa molemmista pohjista kaksi saman muotoista uutta pohjaa kaavaa apuna käyttäen. Sitten vain täytteet väliin ja kuorrutus päälle! 

torstai 9. helmikuuta 2017

Lacoste Pour Elle L.12.12 Sparkling EdT

Todella harvoin käy niin, että tuoksua kaupassa suihkiessa on loppupäivä oltava nenä ranteessa kiinni nuuhkiessa tuota tuoksua. Mulle on käynyt kahdesti näin. Ekalla kerralla kyseessä oli Hilfigerin tuoksu ja toisella tänään esittelyssä oleva Lacosten Pour Elle Sparkling. Tämähän ei suinkaan ole aivan uusi tuoksu, vaan tämä tuli kahden serkkunsa (Natural ja Elegant) kanssa myyntiin muistaakseni viime kesänä/keväällä. Kokoelman sanotaan saaneen inspiraation Lacosten vekitetyistä tennishameista.


Viime kesänä itsekin tähän tutustuin ja tosiaan se oli rakkautta ensi nuuhkaisulla. Jos on koskaan käyttänyt Lushin American Cream -hoitoainetta, voi huomata jotain todella samaa näiden kahden kesken. Ja jos ei pidä makeista tuoksuista, kannattaa pysyä tästä erossa, koska Sparkling on hattaraa ja leivoksia ja kaikkea herkullisen makeaa.

Ensituoksussa on mandariinia, karhunvatukka ja punaista omenaa mausteisella vivahteella. Sydäntuoksussa sykkii macaron-leivokset, hattara ja kielo. Pohjatuoksua pehmentää myski, vetiver, patsuli ja cashmeran.

 
Pulloa koristaa hauska yksityiskohta, joka on tuttu etenkin Lacosten pikee-paidoista: krokotiili kangasmerkki.

Vaikka mun tekisikin kovasti mieli käyttää tätä joka päivä, koitan silti malttaa mieleni, jotta yhdistäisin jatkossakin tähän tuoksuun kesän ja auringon paisteen. Makeutensa puolesta tämä onkin mun mielestä enemmän kesätuoksu.


Oletko Sparkling, Elegant vai Natural? ;)

tiistai 7. helmikuuta 2017

L'oréal Infallible Fixing Mist


No nyt hei on kuulkaas on tehty semmoinen suihke kaikille rasvanaamoille, että oksat pois! Eikä edes rasita kukkaroa liikaa.

Bongasin tämän ekaa kertaa luultavasti ihan kaupassa seisoskelemassa ständillä ja mietin, että tuohon voisi olla kiva tutustua. Sitten luinkin siitä kovasti ylistäviä kehuja ja pakkohan se oli saada! Eikä muuten ole tarvinut katua.

Pullon pohjalla on puuteripartikkeleita, jotka saa pulloa ravistamalla sekoitettua suihkeen sekaan ja sitten vaan point and shoot. Kuvista poiketen pullon saa ostettua ihan täytenä, en vain malttanut odottaa käyttöönottoa niin, että olisin saanut siitä kuvat ennen kuin otin sen käyttöön.


Vaikka pidänkin siitä, että suihke vie liiallisen puuterisuuden kasvoilta, niin silti ykköstoive meikinkiinnityssuihkeelta mulla on tietysti se, että se nimenomaan kiinnittää meikin ja saa sen kestämään pidempään - ja tämähän toden totta tekee sen! Joo, tokikaan niiden puuteripartikkeleiden vuoksi ihon pinnasta ei ehkä tule hehkuvan kuulasta, mutta meikki pysyy rasvaisellakin naamalla yllättävän hyvin!

Mulla on niin rasvoittuva iho, etti mikään mahti maailmassa pidä sitä koko päivää kiillottomana, mutta jos vielä seitsemän tuntia meikkauksen jälkeen iho näyttää todella hyvältä ja pientä kiiltelyä on havaittavissa vain otsalla, niin pakkohan se on myöntää, että tuote toimii. Normaalistihan olen jo muutamassa tunnissa ihan liejuinen.

Tällä voi myös parannella meikin ulkonäköä päivän aikana blottailemalla ylimääräiset rasvat ja suihkimalla tuotetta kasvoille, jolloin ihosta saa taas mattaisemman.


Joko olet Fixing Mistin ehtinyt testata?

torstai 2. helmikuuta 2017

Tammikuun rahanmeno

Olen jo pitkään halunnut tietää tarkat lukemat siitä paljonko kulutan rahaa kosmetiikkaan kuukaudessa ja yhdessä vuodessa, ja nyt vuoden vaihduttua olikin hyvä aika aloittaa kirjanpito asian tiimoilta.


Tilasin joulukuun puolella Lacoste Pour Elle Sparkling tuoksusetin, johon kuului tuoksu 30ml ja suihkugeeli. Pohdin pitkään lisäänkö tämän tammikuun lukemiin, mutta vaikka paletin tilaus tapahtui joulukuussa, niin maksu meni vasta tammikuussa, joten päätin sen kuuluvan tammikuun ostoksiin. Tuoksupaketti maksoi 19,90.


Cittarilla oli Nivean ihonhoitotuotteita tarjouksessa, joten sieltä ostin jatkuvassa käytössä olevat tuotteet. Silmämeikinpoistoaine 3,92 ja jättimiselli 4,00.


Hoitoaine 1,69 ja shampoo 0,99 Lidlistä.


Uusi peiteaine loppuneen tilalle 7,80. Monet on julistaneet nämä essencen huultenrajauskynät erinomaisiksi, joten sorruin itsekin tutustumaan niihin. Kappalehinta näillä on 1,89.


Influenssan kuivattamalle iholle ensiavuksi Garnierin kangasnaamio 2,09.

Lisäki tilasin tammikuun aikana victoriahealth.com verkkokaupasta The Ordinaryn pohjustajan £3.90 ja c-vitamiini seerumin £4.90. Näitä odottelen vielä saapuvaksi. Ja vielä siveltimien pesuun ihan perussaippuan, joka maksoi hurjat 29 senttiä!

Eli yhteensä:
44,46€+£8,80= eli noin 55,29€

Ehkä jopa yllättävän paljon siihen nähden mitä kuvittelen käyttäväni, mutta toisaalta tuoksusetti on semmoinen mitä ei ihan joka kuukausi tule osteltua.


keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuun loppuneet '17


Vuoden ensimmäinen kuukausi ohi ja on taas aika syynätä kertynyttä roskakasaa! Tällä kertaa loppui yllättävän paljon pienempää sälää.


I love me -messuilta ostettu treaclemoon iced strawberry dream -suihkugeeli tuli tiensä päähän. Tämä oli ihanan makea, mutta vaikka tämmöiset 500ml pönikät onkin tosi riittoisia, niin joidenkin tuoksujen kohdalla toivoisi hieman pienempää pulloa. Tämäkin alkoi kyllästyttää jo loppua kohden ja mietinkin olisiko sittenkin pitänyt ostaa inkivääriversio tästä tuotteesta.

Vaikka 500ml on suihkusaippuassa runsas määrä, niin käsisaippuassa se on juuri passeli. Koska käsisaippuaa kuluu niin paljon, niin on mukavaa, että sitä saa ostettua reilun kokoisissa pakkauksissa. Viime vuoden lopulla kulutin tämän sarjan Polka -saippuan loppuun ja nyt oli vuorossa Candy. Nimestään huolimatta tässä oli enemmänkin purkkainen tuoksu. Seuraavana ostoslistalla onkin sitten Tutti Frutti -saippua.

Avonin Creamy Fantasy vaikutti ja olikin alkuun tosi ihanan kinuskinen, mutta pikkuhiljaa tämän tuoksu alkoi äklöttämään, koska tuoksu alkoi muistuttamaan teolliselta kinuskin/rasvan sekoitukselta ennen kuin ehdin pullon tyhjentämään.


Kävin joskus ennen joulua Lidlissä ostamassa hiustenpesuaineita ja mukaan tarttui silloin Intensive Repair Mask ja vain 99 senttiä maksava Fruity Day Shampoo. En tiedä mitkä laput silmillä silloin olin liikenteessä, kun luulin ostaneeni hoitoaineen naamion sijasta, kunnes jo useamman pesukerran jälkeen vasta huomasin tuubin kyljessä sanan 'mask'. Pienestä sekaannuksesta huolimatta tämä oli silti todella hoitavan tuntoinen ja toimitti hoitoaineen virkaa ihan pätevästi.

Shampookin oli toiminnaltaan ihan hyvä, mutta tässä oli vähän semmoinen tunkkainen kookoksen tuoksu.

En ole mikään kuivashampoon suurkuluttaja mistä ehkä kertoo se, että alkukesästä ostettu CoLabin kuivashampoo loppui vasta nyt. Odotin ehkä tuoksulta enemmän, joten se ei ainakaan vakuuttanut, mutta muuten oli ihan jees kuivis, eikä tehnyt hiuksista valkoisia.


Essencen keep it perfect! make-up fixing spray oli hintaisekseen ihan hyvä. Ei varmaankaan ratkaisevasti pidentänyt meikin kestoa, mutta olen kehittänyt jonkinlaisen psykologisen riippuvuuden näihin niin, että mieluummin vaikka huono suihke kuin ei ollenkaan. Tässä oli kiva semmoinen kevyesti hyasinttinen tuoksu.

NYXin Pore Filleristä olen pariinkiin otteeseen paasannut blogissa, joten ei siitä sen enempää.

Niin kuin myös Nivean silmämeikinpoistoaineesta. Tämä on nyt vaan on hyvä.


Jos kaipaat kuivamassaista ripsaria, niin Maybellinen Classic Volum' Express on semmoinen. Tällä ei kyllä hirveästi volyymiä tullut ja noh, suosittelen tutustumaan muihin Volum Express -sarjan ripsareihin, jos haluat enemmän näyttävyyttä.

NYXin HD peiteväri oli ihan jees. Mutta maailma on pullollaan hyviä peiteaineita, joita en ole vielä testannut, joten NYX saa jäädä nyt tauolle.

Neutrogenan Visibly Clear kuorintanäyteputilon sain myöskin kauneusmessuilta. Koitan vältellä mikromuovipalluroita kuorinnoissa, joten en tästä ostaisi täysikokoista tuubia.

Puhas Loodus silmänympärysvoide oli viime kevään Tukholman reissun ostoksia. Puhas Loodus on semmoinen perus-ok tuotemerkki ja sitä oli myöskin tämä tuote. Ei oikeastaan mitään tunteita herättävä mihinkään suuntaan.


Nivean perusvoidetta käytän silloin tällöin jalkavoiteena, koska mun mielestä tätä on miellyttävä levittää jalanpohjiin. Monet jalkavoiteet ottaa aikansa imeytyä, mutta tätä ei tarvitse pitkään työstää. Toimii myös monessa muussa.

Influenssan jälkeen ja aikana iho meni ihan sekaisin ja kuivui todella paljon ja koitin elvyttää sitä takaisin Garnierin Moisture Bomb -kangasnaamiolla. Tämä kosteuttikin tosi hyvin ja pysyi kasvoilla paremmin kuin jotkut muut testaamani naamiot. Toivoisin, että suomalaiset kivijalkamyymälät heräisivät kangasnaamio buumiin ja alkaisivat myymään näitä laajemmalla kirjolla. Joo, netistä toki saa, mutta kivahan se ois vaan kävellä suoraan myymälään ja ostaa sieltä.

Essencen all about matt! -oli ihan jees kokeilu, mutta kokeiluksi taitaa jäädäkin. Tykkään vaan enemmän värillisistä puutereista, koska saan niistä vähän lisää peittävyyttä. Tämä oli kyllä kätevä jos tarvitsi joskus puuteroida ylimääräistä kiiltoa pois.


Huomenna paljastan paljonko käytin rahaa kosmetiikkaostoksiin tammikuun aikana. ;)