keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Maanantain kosmetiikat

Blogeissa on jonkin verran näkynyt postauksia, joissa bloggaaja kertoo yhden päivän aikana käyttämistään kosmetiikkatuotteista. Päätin itsekin tämän listauksen tehdä ja päiväksi valikoitui ihan tavallinen maanantai. Päädyin valitsemaan arkipäivän siksi, että se kuvaisi kaikista parhaiten sitä, minkälainen mun keskiverto kosmetiikankulutus on. Viikonloppuisin saatan lisätä jotain extraa mukaan ihonhoitoon, kuten esim. kasvonaamion.


Aamulla suuntaasin sängystä suoraan kylppäriin, jossa suoritin normaalit tyhjentymiset yms. :D Lähes poikkeuksetta ensimmäinen tuote, joka pääsee käyttöön joka aamu on käsisaippua. Tällä hetkellä sen virkaa toimittaa L'Occitanen Verbena. Se tosin vetelee jo viimeisiään. Sitten suunnistin keittiöön aamupalalle. Hammaslääkärien ohjeita uhmaten, pesen hampaat lähes aina vasta aamupalan jälkeen, niin on puhdas suu pidempään. Hampaiden pesua ennen pyöräytin Adidaksen Adipurea kainaloissa, jotta sillä olisi sopivasti aikaa kuivua muiden askareiden ohessa. Sitten tursutin hieman Mizonin Snail Repair Foam Cleanseriä konjac-sienelle ja pesin naaman.

Mulla ei ole nyt mitään päiväkäyttöön sopivaa seerumia tms, joten pesun jälkeen pyyhin ihon Misshan Super Aqua Icea Tear -kasvovedellä ja sen päälle levitin Laveran kosteusvoiteen. Silmänympäryksille töpöttelin viilentävää ACOn geeliä ja huulille Blistexin ihan perus huulivoide. Hiuksiin suihkin Osisin Flatlineria.

Tällä hetkellä tuotteita on ollut käytössä hammastahna mukaan lukien 9.


Meikin aloitin The Ordinaryn primerilla, joka unohtui ottaa kuvaussessioon mukaan. Pohjameikiksi valikoitui Lorealin True Match. Peitin silmänaluset Maybellinen Fit Me:llä ja kulmat tein saman merkin Brow precise micro -kynällä. Lisäsin kulmiin vielä Lumenen kulmageeliä. Ripsille laitoin jo hieman kökkööntynyttä Lash Sensationalia, se myöskin Maybellinen.

Harvoin laitan kouluun mitään sävyttävää huulivoidetta kummempaa, mutta nyt tunti, että kokonaisuus kaipasi jotain kirkastusta, ja väritin huulet essencen rajauskynällä.

Tuotteita tähän mennessä 16.


Puuteristen tuotteiden kombo on jo pitkään ollut kuvissa näkyvä. Puuterina Maybellinen Matte Maker, Lumenen arskapuuteria sipaus, essencen poskipuna ja Lumpun heleyttävää aurinkopuuteria, joka ei muuten ehkä tule loppumaan koskaan. Tuo on mulla ollut lähes päivittäisessä käytössä yli vuoden, eikä tuo pintakuvio ole paljonkaan vielä kulunut.


Kiinnitin meikin vielä Lorealin Infallible Fixing Mistillä ja tuoksuksi valikoitui Yves Rocherin Quelques Notes d'Amour.

Tuotteita nyt 22.


Käänsin hiuksista vähän latvoja ja suihkin niihin  Biozellin Texturizing Spraytä, jota ilman en voi enää olla! Tämä on ihan must lättänähiuksille. Biozellin Super Strong Hairspray on lopussa, mutta vielä siitä tuli tavaraa ulos.

Kun sain itseni edustuskelpoiseksi olin jo ehtinyt käyttää 24 eri tuotetta ja päivä oli vasta alussa.

Koulussa levitin Yves Rocherin huulirasvaa lounaan jälkeen, muuten ei sitten kummempia tapahtunutkaan, ennen kuin alkoi olla aika lähteä töihin.

Blottasin enimmät rasvat naamasta paperiin ja puuteroin hieman samaisella Matte Makerillä kuin aamullakin ja lisäksi vielä pari suihkausta Fixing Mistiä.

Nyt siis vain yksi lisäys tuotearsenaaliin ja ollaan luvussa 25.


Illalla töistä päästyä poistin meikit tutulla aisaparilla. Nivean silmänpoistaja ja miselli toimii, kun pitää koittaa äkkiä saada päivän pölyt naamasta ja syöksyä suihkun kautta nukkumaan.


Suihkussa pesin naaman samaisella Mizonin putsarilla kuin aamullakin ja hiukset Bonacuren shampoolla ja käytin Oma Gertruden hoitista. Korkkasin myös Lidlistä ostetun Cienin suihkugeelin. Suihkun jälkeen laitoin hiuksiin vielä Biozellin öljyä pumppauksen.


Iltaisen ihonhoidon tuotteet näyttääkin pitkälti samalta kuin aamulla. Ice Tear kasvovesi suihkun jälkeen. Siihen päälle Lumenen Hyaluronihappotiiviste, jota nyt olen tässä noin viikon käyttänyt ja vaikuttaa ihan hyvältä. Lumpun päälle toinen hoitovesi eli Misshan Super Aqua Ice Tear -sarjan essence. ACOn kasvovoiteella kuorrutin sitten kaiken tämän ja laitoin silmänalusille sitä samaa ACOn silmänypärysgeeliä kuin aamullakin. Mulla ei tällä hetkellä ole hoitavampaa tuotetta siihen tarkoitukseen, vaan koitan saada tuon ensin käytettyä pois. Mario Badescun Glycolic Gelin käyttöaika on vain 6 kuukautta ja tuon omani tilasin ehkä heinäkuussa, joten olen koittanut saada sen tehokäytettyä pois levittämällä sitä kaulan iholle kahden-kolmen päivän välein yön ajaksi.

Ennen kuin pääsin sänkyyn takana oli jo 34 eri tuotetta käytettynä.


Päivän päätti Dermosilin kaksikko: Softening Foot Serum ja Body Butter Vanilla, jolla rasvasin kädet.

Lopullinen saldo oli siis 36 tuotetta!


Montaako eri tuotetta sinä käytät päivän aikana?

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Lifestyle pläjäys!

Kivaa alkanutta kesäaikaa! Ajattelin näin viikon lopun vuoksi päivitellä kuulumisia kosmetiikan ulkopuoleltakin.

En tiedä teistä, mutta mua ei ole koskaan haitannut kellojen siirto, päin vastoin! Etenkin näin keväällä kesäaikaan siirtyessä on vain ihanaa, kun yhtäkkiä onkin illalla tunnin valoisampaa! Muutenkin lisääntynyt auringonvalo ja lämpö antaa mulle ihan älyttömästi intoa tehdä kaikenlaista. Tänään voisikin olla hyvä päivä käydä vähän ulkoilemassa, koska ainakin täällä Pohjois-Satakunnassa aurinko paistaa oikein komeasti ja lämpöäkin on enemmän kuin koskaan aiemmin tänä keväänä. Kova tuuli tosin hieman viilentää ilmaa.


Mun etelänsuuntainen lasitettu parveke on jopa tähän aikaan vuodesta todella lämmin, kunhan lämpöasteet kipuavat edes +5:n ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Onkin ollut taas ihan mahtavaa nautiskella iltapäiväteet auringon paisteessa. Kissatkin on saaneet helpomman pääsyn partsille, kun ei jatkuvasti tarvi niille aukoa ovea.


Koska aion tänä kesänä olla kotona, niin pääsen vihdoin toteuttamaan haavetta siitä, että saan kasvatettua vihanneksia ja yrttejä omalla parvekkeella. Helmikuussa laitoin mansikan siemenet kasvamaan ja tuosta yläkuvasta näkee miten hyvin ne on lähtenyt kasvamaan. Näistä tuskin satoa vielä tänä vuonna tulee, mutta jos vaikka vuoden päästä pääsisi omia mansikoita popsimaan ;)

Töissä on nyt tullut käytyä noin pari kuukautta ja vaikka se onkin raskasta ollut, niin siitä olen onnellinen, että nyt voi hyvällä omalla tunnolla ostaa vaikka lohta ruoaksi, eikä miettiä sitä, että samalla summalla olisi  voinut saada jotain halvempaa, josta olisi sitten riittänyt useammaksi päiväksi.


Päätinkin perjantaina pöräyttää vasta avattuun Powerin myymälään ja ostaa uudet stereot, vanhojen ja hieman viallisten tilalle. Nyt mahtuu lipaston päälle tavaraa esille vähän siistimmin. Sisustaminen on muutenkin alkanut kiinnostamaan enemmän, nyt kun sitäkin voisi tehdä. Mullahan ei tähän mennessä ole ollut mitään yhtenäistä sisustusta, vaan iso osa huonekaluista ja matoista on jostain saatuja. Kokonaisuus onkin melkoinen sekamelska. Uudet matot olisikin ehkä ensimmäinen askel, jolla tästä kokonaisuudesta saisi vähän yhtenäisemmän.


Sellaista täällä, mites siellä?

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kyykkyhoitis

Kyykkyviini on varmasti monille tuttu termi, mutta miltä kuulostaisi kyykkyhoitoaine? Kyykky-termillähän viitataan niihin kaupassa alimalla hyllyllä myytäviin halvempiin tuotteisiin. No okei, ei tuota varmaan käytetä muutoin kuin viinien kohdalla, mulle vain tuli termi mieleen, kun S-Marketin luonnonkosmetiikkahyllyllä pysähdyin katsomaan löytyisikö sieltä mitään uutta ja mielenkiintoista hoitoainetta.



Perus Urtekramit ei nyt innostanut, vaan silmiin osui alahyllyllä hieman ensinäkemältä käsisaippuaa muistuttanut puteli, mutta koska hintalappu kertoi tuotteen olevan hiustenhoitoaine eikä hintakaan päätä huimannut (2,85€/500ml!) päätin tarttua tuotteeseen ja tutustua siihen paremmin. 


Rezepte der Oma Gertrude on luonnonkosmetiikkasarja on kehitetty eteläsaksalaisen Oma Gertruden yrtti- ja kasvilääketietoutta kunnioittaen. Volumen Spülung on tuuheuttava hoitoaine, jonka kasviperäiset ainesosat tuuheutta ohuita hiuksia ja antaa niille kimmoisuutta. Tuotteen sisältämässä luomukarpalouutteessa on runsaasti omega-3-rasvahappoja ja E-vitamiinia. Vaikuttavana aineena on käytetty myös vehnänalkioöljyä, joka kosteuttaa kuivia hiuksia.

En nyt voi sanoa, että olisin kokenut kummempaa tuuheutusta tämän avulla, mutta hoitis on kyllä muuten ollut hyvä. Hiukset tuntuu kosteutetuilta ja hoidetuilta. Tässä on myös kiva marjaisa tuoksu, joka ei tosin ole kovin vahva. Pumppupullo on myös superkätevä. Hintaansa nähden tämä oli kyllä erinomainen löytö!


Oma Gertrude -tuotteille on myönnetty Cosmos Natural sertifikaatti.


Onko joku muu kyykkinyt kaupassa Rezepte der Oma Gertrude -tuotteita?

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kevättä ilmassa

Sain vihdoin viettää ihan oikean viikonlopun, kun ei tarvinut olla töissä ja otinkin ihan kaiken ilon irti siitä. Lämmin ja aurinkoinen sää edesauttoi hyvää fiilistä ja innostuin jopa laittautumaan normaalia enemmän, vaikka kävinkin vain hakemassa hieman jääkaapin täytettä kaupasta.


Meikki on mun signature lookille hyvin tyypillinen ratkaisu: vaaleaa helmiäistä luomille, joku siihen sopiva sävy luomivakoon ja runsaasti ripsaria. Päätin myös tehdä kissarajaukset ja jos seuraat mua Instagramissa niin saatoit huomata, kuinka hyvin rajaukset todellisuudessa onnistui :D

Laitoin ensin pohjalle elfin mineral eye primerin ja siihen päälle H&M:n voideluomivärin sävyssä Champers. Siihen sitten Sleekin Au Naturelista vaaleaa Taupea. Luomivakoon samasta paletista Toastia. Lisäsin vielä Blush Professionalista vaaleinta pinkkiä ulompaan osaan luomivakoa. Pinkki toi kivasti raikkautta lopputulokseen. Musta rajaus on myös Sleekin paletista. Sen piirtelin viistopäistä sivellintä ja MUSin Mixing Liquidia käyttäen. Silmän sisänurkassa on NYXin Jumbo kynää (sävy Milk) tuomassa valoa. Yläripsillä Maybellinen Lash Sensational ja alaripsillä essencen Lash Princess.


Tässä vielä hassusti rajattu kokonaiskuva meikistä. Käsissä ei ihan riitä pituus 50mm:llä obtiikalla kuvattaessa. Meikkipohja on sekoitus Lumenen Bright Now BB:tä ja Maybellinen Fit Me Matte+ Porelessia. Niin ja tuon kombon alla pohjustajana The Ordinaryn High Adherence Silicone Primer. Sitten tietysti muut perusjutut kuten puuteri (Maybelline Matte Maker), poskipuna essence (se viidakkokuvioinen, jonka nimeä en nyt saa päähäni), arskapuuteri ja highlighter (Lumenelta molemmat)

Huulipuna on torstaina esitellyistä elfeistä Wine.


Joko ootte ehtinyt nauttia auringonpaisteesta?

torstai 16. maaliskuuta 2017

e.l.f. matte lip color

E.l.f. oli aikoinaan mun yksi värikosmetiikkasuosikki ja merkiltä tulikin testailtua yhtä sun toista. Matte lip coloreita voin yhä edelleenkin kehua, vaikka elfin tuotteet ovatkin jääneet viime aikoina vähemmälle käytölle.


Alkuun sävyjä oli vain neljä (Tea Rose, Natural, Praline ja Coral) ja mulla oli itseasiassa ne kaikki. Myöhemmin sävyjä lanseerattiin kaksi lisää, joista hankin vain mulla paremmin sopivan Rich Redin. Vielä sen jälkeenkin on tullut lisää sävyjä, joista nämä kolme (Cranberry, Wine ja Berry Sorbet) on ehkä parin vuoden takaa, ja olen himoinnut niitä siitä lähtien. Päätinkin vihdoin tehdä iHerbille tilauksen kun huomasin, että punat maksoivat siellä vain 2,88€/kappale!


Matte lip colorit on kapeita rajauskynämäisiä huulipunia, joilla on todella helppoa levittää väri huulille juurikin kapean muotonsa vuoksi. Kynät saa myöskin pidettyä terävänä hylsyn päässä olevan teroittimen avulla. Teroitin on piilotettu tuon värillisen pään sisään ja tämä oli mulle todella yllättävä tieto, jonka sain tietää vasta jonkun youtube videon kautta!

Cranberry, Wine, Berry Sorbet

Nämä sävyt, jotka nyt hankin on keskenään hyvin samankaltaisia pienillä vivahteilla. Olin ehkä hieman hämmästynyt, että nämä on livenä näinkin saman tyylisiä, kun swatch-videoilla ne on näyttänyt niin erilaisilta, mutta en valita. Kyllähän sitä ihmisellä pitää huulipunia olla ;)


Cranberry on näistä neutraalein. Tässä on kuitenkin sen verran punaista, jotta sitä ei aivan nude-kategoriaan voi laittaa. Todella kiva rusehtavan punainen sävy, etenkin jos vierastaa kovin kirkkaita punaisia.

Wine on kovin samankaltainen Cranberry kanssa, mutta tässä on kuitenkin selvästi marjaisampi sävy. Wine on myöskin ehkä inasen tummempi.

Berry Sorbet eroaa tästä kolmikosta parhaiten ja onkin todella raikas kylmän pinkki puna. Tämä on aika täydellinen kevätsävy!


Huomasin, kun olin jo tilauksen lähettänyt, että matte lip coloreihin oli tullut vieläkin lisää uusia sävyjä, jotka olivat selvästi tummempia, mutta harmillisesti (tai onneksi!) ne olivat iHerbissä sillä hetkellä out of stock, joten niitä täytyy jäädä vielä odottelemaan.


Onko e.l.f.:in matte lip colorit tuttuja?

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tämän päivän trendi, huomisen kauhistus?

Toisinaan kun katselee kuvia vaikka 2000-luvun alkuvuosilta tai 90-luvulta, tulee miettineeksi mitkä nykyajan kauneustrendit on semmoisia, joille me vuosien kuluttua nyrpistellään nenää ja ihmetellään onko tämäkin ollut joskus muka in. Ajattelinkin tänään listata semmoisia asioita, jotka tänä päivänä tuntuu olevan ihan normi, mutta jotka saattaa olla 10-20 vuoden päästä ihan no-no (ellei samat trendit ole sitten uusinta kierroksella jo silloin).

Disclaimer: en halua tällä postauksella syyllistää ketään, joka alla olevia trendejä itsellään toteuttaan. Postauksen tarkoitus on vain ja ainoastaan miettiä kestääkö nämä aikaa.


kuva boredpanda.com

Granny Hair

Grannyt taitaa olla pikkuhiljaa menneen talven lumia, mutta uskon, että harmaat hiukset nuorilla parikymppisillä on semmoinen, jolle varmasti pyöritellään silmiä tulevaisuudessa.

kuva buzzfeed.com

Överi highlighter

Esimerkkikuva ei ehkä ole paras mahdollinen, koska kuvahan on youtube-videosta, josta lähti haaste tehdä koko meikki käyttäen korostustuotteita, mutta you get the point. Monet uudet highlighter-tuotteet tuntuvat jättävän toinen toistaan hehkuvampaa ja metallisempaa jälkeä, joka ei enää näytä yhtään luonnolliselta. 

Samaan kategoriaan voisi lisätä myös nenänpää highlighterin. Keneltäköhän tämä nenänpään korostushomma on saanut edes alkunsa? Mutta joo, luonnollinen hehku varmasti pitää pintansa, mutta metallinen hohde voikin sitten olla ihan eri juttu.

kuva yahoo.com

Instagram kulmat

Oikeastaan syy miksi tätä postausta aloin tekemään oli se, kun mietin miten järkytäviä oli ne ysärin ja 2000-luvun alun ohuen ohuiksi nypityt kulmakarvat. Onneksi niistä sentään ollaan päästy luonnollisempaan suuntaan. Kulmakarvat on saanut taas tuuhetta, mutta nykyäänhän etenkin juuri Instagramissa näkyy näitä viimeisen päälle tarkasti piirrettyjä kulmia.

Tämä on oikeastaan näistä ainoa, josta itsekin innostun, kun haluan kulmiin kunnolla ryhtiä. Normaalisti tosin menen mahdollisimman luonnollisen näköisellä lookilla.


Tuleeko mieleen muita kauneustrendejä, jotka eivät välttämättä kestä aikaa? 

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tämän vuoksi en ole kynsibloggaaja

Charming Nails Taina bloggasi tässä taannoin siitä, kuinka hänen kynsiään oli Facebookissa haukuttu rumiksi ja musta se oli suorastaan pöyristyttävää, sillä jos Tainan kynnet on rumat, niin onko meillä muilla mitään toivoakaan? Haluankin nyt esitellä oikeasti rumat kynnet :D

Behold!


Juuri sopivasti tuosta etusormen kynnestä (varjoisammasta nurkasta) napsahti pala irti juuri ennen kuvien ottoa. Mulla oli joulunaikaan epätavallisen hyvässä kunnossa kynnet, mutta muistelisin, että lyhensin niitä ja sitten helvetti pääsikin irti ja nyt ne onkin ollut enemmän tai vähemmän liuskaset. Pääsääntöisesti siis enemmän.

Vaikka nämä joskus tästä kasvaisikin, niin etusormen ja keskarin kynnet alkavat käpristymään toiselta puolelta alaspäin, joten ei ne sillonkaan kauhean nätit ole.


Peukalonkynsi painiikin sitten ihan omassa sarjassaan! Huh huh! Oikean käden kynnet ei ole kyllä juuri paremman näköiset.

Ostin nyt ensiavuksi essencen kynsiöljyn, jos se vaikka vähän helpottaisi tähän kuivuuteen. Pitänee ehkä harkita tujumpien tehoaineiden hankintaa, jos tämä liuskottumisfarssi jatkuu vielä.

Mutta joo, semmosta ;)

torstai 2. maaliskuuta 2017

Helmikuun ostokset

Kuukausi on vaihtunut uudeksi ja nyt voikin ynnäillä taas kuukauden aikana kertyneen kosmetiikkaläjän yhteissumma.


Taisi olla helmikuun ensimmäinen päivä, kun kävin ostamassa Lorealin Infallible Fixing Mistin. Tämä maksoi 10,90.


Ensimmäisen palkan kunniaksi uudistin ihonhoitorutiineja ja tein tilauksen Bearelille. Ostosten yhteissummaksi tuli 46,20.


Heräteostoksenä essenceltä Camouflage 2 in 1 Make-up & Concealer. Kerrankin satuin löytämään tämmöisen oikeassa sävyssä, niin olihan se pakko ostaa. Ja tämä onkin ollut todella positiivinen yllätys: peittävä, kestävä ja sävy on juuri sopivan vaalea ja kellertävä! Hinta vain 4,69.


Päätin antaa Maybellinen Lash Sensationalille uuden mahdollisuuden. En siis ekalla kerralla pitänyt tätä mitenkään kummallisena ja jos totta puhutaan, ei tämä oikein vieläkään vakuuta. Ihan ok, mutta ei yhtään niin hyvä kuin Push Up Drama ;) Tämä oli tarjouksessa 10,90.


Loput onkin sitten melkeinpä perusjuttuja. Rexonan suihkarit oli Tokmannilla tarjouksessa 2kpl/3€. Nivean silmämeikin poistaja 4,79, dödö 2,90 ja Maybellinen kulmakynä 6,10.


Garnierin hoitis 2,68 ja..


Cienin shampoo 1,65.

Lisäksi maksoin jo joulukuussa tilatun ja vasta helmikuussa saapuneen ihon neulauslaitteen. Se maksoi peräti yhden euron! :D

Yhteensä helmikuun ostokset tekivät siis: 94,81

Tammikuuhun verrattuna summa melkein tuplaantui ja suurin syy siihen oli Bearelin tilaus. Helmikuussa myös loppui todella paljon tarpeellisia tuotteita, jotka oli pakko korvata uudella.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Keskiviikon kevennys

Olen ihan koukuttunut seuraamaan newyorkilaisen Animal Adventure Parkin kirahviliveä! Livekuva seuraa 15-vuotiaan April kirahvin tiineyden loppuvaihetta 24/7. Vauvakirahvin maailmaan saapumisen aika on ihan näillä näppäimillä ja joka päivä herätessä täytyy heti päästä katsomaan onko uusi tulokas jo saapunut.

Eläintarhan ja Aprilin kuulumisia pääsee seuraamaan myös AAP:n Facebook sivulta.